maanantai 22. tammikuuta 2018

Työmatkan päätös Belgiassa

3. päivä

Kuljimme taksilla päivän ensimmäiselle yksikölle (De Brug). Yksikössä oli monen eri alan työpajoja, työntekijöitä 1200 ja pinta-alaakin oli mielettömin määrin. Ensiksi saimme läpikatsauksen yrityksen historiasta ja sen toimintamallista. Sen jälkeen lähdimme tutkimaan aluetta ja kierros läpi hallien/työpajojen vei 1,5 tuntia. Eli lääniä ja nähtävää oli riittämiin. Työpajoilla tehtiin maalaustöitä, tulostusta, pakkausta, puutöitä, huonekalujen verhoiluja, metallitöitä ja koottiin esim. terassilämmittimiä ja vesipumppuja. Terassilämmittimiin ja vesipumppuihin osa osista oli tehty työpajoilla ja osan osista olivat yritykset teettäneet muualla. Yritykset, jotka teettivät osia tai töitä näillä työpajoilla ovat siis ulkopuolisia yrityksiä, työpajan yhteistyökumppaneita.

Kaikki kuvassa olevat esineet on tehty yksikön työpajoilla.
Söimme lounaan ensimmäisessä yksikössä ja seuraavaksi meidät kuljetettiin Lierin kaupunkiin Mivasin yksikköön. Saimme jälleen kattavan esityksen tämän yksikön toiminnasta ja visioista. Kiersimme heidän työpajoilla seuraamassa työntekijöiden toimintaa. Tämä yksikkö oli keskittynyt pakkaamiseen ja muihin logistiikanalan tehtäviin. Työntekijät mm. uudelleenpakkasivat Pringles - purkkeja. Eli he tekivät eri makuisista purkeista kamppanja-näytteillepanoja valmiiksi ruokakauppoja varten. Kiinnitimme huomiota siihen, kuinka tyytyväisiä työntekijät olivat työssään ja kuinka hyvät sekä turvalliset työskentelytilat heillä oli. Myös meidän oppaamme John ja Natalie olivat todella mukavia ja erittäin kiinnostuneita Suomesta sekä toimistamme Kiipulassa.

Mivasin yksikkö. (kuva lainattu netistä).
4.päivä

Perjantai-aamuna olikin sitten kotiinlähdön aika. Taxi tuli noutamaan meidät hotellilta ja vei lentokentälle. Lensimme Amsterdamin kautta takaisin Suomeen.
Huolimatta siitä, että lentomme oli vaihdon kautta niin tulessa kuin mennesäkin ja Belgiassa kuljimme yksiköstä toiseen; sujuivat kaikki matkajärjestelyt erittäin hyvin ja matkamme oli onnistunut.

Tulevaisuuden Belgia-yhteistyötä siis odotellen!

KLM:llä lennot sujuivat mallikkaasti ja kaunista oli pilvien yläpuolella.


Terveisin,
Kv-koordinaattori Heidi & logistiikanalan ohjaaja Juha

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti