Helsingistä Utsjoelle
Suomen pohjoisimpaan kolkkaan on vähän yli 1000 kilometriä. Erityisopettaja
Huong Tran tuli Suomeen Australiasta. Välimatka Melbournesta Hämeenlinnaan
on 15 248 kilometriä, viisitoista kertaa Suomen pituus. Lentokoneella 23
tuntia. Ehkä pitkä matka auttaa myös näkemään selvemmin sen, mikä suomalaisessa
järjestelmässä on hyvää - ja mitä parannettavaa siinä vielä on.
Huong esitteli australialaista koulujärjestelmää ja oman koulunsa toimintaa
Kiipulan Kustaanhovissa maanantaina 7.11. Australiassa erityisopetus on
suppeampaa kuin meillä. Se on keskittynyt aisti-, liikunta- ja
kehitysvammaisten opetukseen. Väliinputoaville erityistä tukea tarvitseville on
vain vähän kouluja. Huongin koulu on yksi näistä. Sen opiskelijat tulevat
rikkinäisistä perheistä, monella on päihde- ja rikostaustaa.
Huongin mukaan Suomen erityisopetuksen järjestelmä on maailman huippua. Siitä
saamme kiittää niin erinomaisia opettajiamme kuin kaikkia muita opetus- ja
tukihenkilöstöön kuuluvia. Australiassa tällainen moniammatillisuus on
poikkeuksellista. Toinen suomalaisen systeemin vahvuus on vankka
opettajakoulutus. Australiassa ei ole yhtenäistä opettajien koulutusmallia,
vaan eri osavaltiot ja yliopistot toteuttavat omia kuvioitaan.
Huongin mukaan Australiassa käytetään - ainakin erityiskouluissa - hyvin vähän
työssäoppimista tai työharjoittelua. Meillähän oikeissa työpaikoissa tehty
oikea työ on mukana kaikessa koulutuksessa. Tämän idean hän aikoo viedä meiltä
Kiipulasta mukaansa.
Olisi meilläkin paljon opittavaa Australian mallista. Huong kertoi ja näytti,
kuinka opettajat suunnittelevat työpäivät ja -viikot yhdessä opiskelijoiden
kanssa. Jokainen opittava asia ja opetuksen muodot on tarkoin funtsittua. Huong
itse on ns. ohjaava opettaja. Tämä tarkoittaa, että hän neuvoo ja ohjaa
alaisiaan opettajia pedagogisissa asioissa. Jokaisen päivän jälkeen jokainen
opiskelija saa suoriutumisestaan henkilökohtaisen palautteen.
Kovin montaa kiipulalaista ei tilaisuudessa ollut, mutta sitäkin enemmän me
puhuimme. Oli mukava miettiä omaa työtään suhteessa ihan toisenlaiseen
tekemisen tapaan. Luulenpa, että opimme jotain omasta työstämme.
Petteri Ora
Kehitysjohtaja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti