Opiskelijat ja Elupuu -vanhainkodin henkilökuntaa |
Opiskelijat ulkoilemassa asukkaiden kanssa |
Työssäoppimispaikka; 40 asukkaan vanhainkoti Elupuu sijaitsee Keski-Viron maaseudulla Raplamaalla. Opiskelijat on otettu hyvin vastaan, ja he osallistuvat kodin henkilökunnan ohjeiden mukaisesti vanhustenhoitotyöhön sekä ruokahuollon tehtäviin. Vaikka valtaosan asukkaista ja henkilökunnasta kanssa ei ole yhteistä kieltä, onnistuu kommunikaatio käytännön esimerkin kautta. On meneillään toisen työssäoppimisviikon maanantai. Juttelen hetken vanhainkodin johtajan kanssa, joka kertoo opiskelijoiden sopeutuneen kodin arkeen erinomaisesti ja että he ovat olleet suuri apu henkilökunnalle sekä ilo asukkaille
Opiskelijat Elupuun edessä kodin johtajan kanssa |
Vaihto toteutetaan yhdessä Keskuspuiston Sote -opiskelijoiden kanssa, jotka majoittuvat samassa majatalossa Raplan pikkukaupungissa. Viikonloppuna ryhmä kävi yhdessä tutustumassa Tallinnaan ja Pärnuun, ja iltaisin viettävät aikaa mm. Raplan keskustassa.
Vaikka koti-ikävä ja väsymys välillä yllättävät, sekä opiskelijoiden että mukana olevien työntekijöiden palautteen perusteella on jakso ollut erittäin antoisa niin ammatillisesti kuin myös itseluottamuksen kasvun kannalta.
Kaikille jäi hyvä fiilis koko vaihdosta. Ollaan opittu tosi paljon uutta Viron terveydenhuollosta, sosiaalipalveluista sekä kulttuurista. Virolaisista jäi hyvä ja lämmin mieli, meidät otettiin joka paikkaan todella hyvin vastaan. (Nina, Sanna ja Julia)
Vaihto on osa Keskuspuiston ja Validia ammattiopistojen kanssa toteutettavaa Mobility for All -opiskelijavaihtohanketta, jota rahoittaa kansainvälisen liikkuvuuden keskus Cimo/Erasmus+. Lisää vaihdoista voi lukea opiskelijoiden ylläpitämästä blogista: http://mobilityfa.blogspot.fi/.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti